Henkilökohtainen
avustaja

Löydä avustaja helposti

Kun arjessa kaivetaan niin pientä kuin suurta avustusta, takaa henkilökohtainen avustaja, että jokaisella on mahdollisuus täysin oman näköiseen elämään. Suomen Avustajapalveluilla valitset itse oman avustajasi sekä sen, miten palvelua toteutetaan.

Millainen on omien toiveidesi mukainen henkilökohtainen avustaja? Miten avustajan tarjoama tuki sopisi parhaiten juuri sinun elämääsi? Avustajatilanteemme on erinomainen, joten palvelua on saatavilla nopeasti. Tutustu alta oman alueesi lisätietoihin ja ota meihin rohkeasti yhteyttä!

Henkilökohtainen avustaja arjen tukena

Henkilökohtainen avustaja on arvokas tuki lukuisille ihmisille, joilla on erityistarpeita. Avustajan tuella moni voi voi osallistua täysipainoisesti arjen ja elämän eri osa-alueisiin, olipa kyseessä työ, opiskelu, vapaa-ajan toiminnot tai sosiaalinen elämä. Käytännössä palvelu voi sisältää esimerkiksi kauppa-asiointia, kodinhoitoa ja päivittäisissä toiminnoissa avustamista. Me varmistamme, että sinulla on täysi itsemääräämisoikeus päättää, kuka on avustajasi ja millaista tukea tarvitset. Näin varmistamme, että arkesi sujuu joustavasti, itsenäisesti – ja juuri itsesi näköisesti.

Palvelut koko Suomen alueella

Suomen Avustajapalvelut työllistää koko Suomen alueella jo yli 3 000 henkilökohtaista avustajaa. Varmistamme, että avustajamme voivat hyvin ja saavat tarvitsemansa tuen, sillä uskomme, että hyvinvoivat työntekijät tuottavat parasta mahdollista palvelua. Siksi voimmekin tarjota oman näköisen elämän tueksi sitoutuneita, vastuullisia ja ammattitaitoisia avustajia.

Luottamus palvelun perustana

Henkilökohtaisen avustajan työ ei ole vain fyysistä tukea – se on ennen kaikkea ihmisten välistä kohtaamista, jossa keskiössä on luottamus ja ymmärrys. Pitkäaikainen, luotettava suhde avustajan ja asiakkaan välillä rakentuu avoimen kommunikaation ja toistensa tarpeiden kunnioittamisen kautta. Luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa ja huolellisuutta. Me varmistamme, että jokainen avustaja tuntee asiakkaansa tarpeet ja toiveet, jotta yhteinen arki sujuu mahdollisimman vaivattomasti.

Usein kysytyt kysymykset

Suomen Avustajapalvelut tarjoaa palveluitaan koko Suomen alueella jo yli 3 000 avustajan voimin. Asuit sitten Helsingissä, Rovaniemellä tai aivan toisaalla, saat avustajan kauttamme. Ota yhteyttä meihin, niin kartoitamme toiveesi ja etsimme sinulle sopivan avustajan mahdollisimman nopeasti.

Kyllä voit! Asiakkaana sinä määrität, kuka on avustajasi ja miten palvelu toteutetaan. Me hoidamme puolestasi kaikki työnantajan velvoitteet ja järjestämme sinulle toiveittesi mukaisen avustajan. Tavoitteenamme on varmistaa, että saat mahdollisimman helposti juuri sinulle sopivaa tukea.

Kyllä, avustaja voi tulla auttamaan sinua kotiisi. Voit sopia kanssamme, mitä avustukseen kuuluu ja missä avustaja auttaa – olipa kyse kotitöistä, asioinneista tai vapaa-ajan toimista.

Saat meiltä henkilökohtaista avustusta juuri niin usein kuin tarpeesi edellyttävät. Voit sopia kanssamme säännöllisestä avustuksesta tai saada tukea tilapäisiin, suurempiin tarpeisiin. Tarvittaessa järjestämme avustajia tueksesi kellon ympäri.

Kyllä voit! Jos sinulla on jo henkilökohtainen avustaja ja hän on myös halukas liittymään joukkoomme, voimme palkata hänet palvelukseemme. Hoidamme hänen osaltaan kaikki työnantajavelvoitteet, kuten palkanmaksun ja työehtojen noudattamisen.

Palvelumme on maksuton, jos käytät henkilökohtaisen avun palveluseteliä tai saat palvelut vammaispalvelutoimiston kautta. Jos olet kiinnostunut palvelusetelistä, ota yhteyttä hyvinvointialueesi vammaispalvelutoimistoon. Voit myös kysyä meiltä lisää palvelusetelistä.

Henkilökohtainen avustaja auttaa sinua arjessa juuri sinun tarpeidesi mukaan. Tämä voi sisältää esimerkiksi tukea liikkumiseen, ulkoiluun ja asiointiin, kodinhoitoon, harrastuksiin osallistumiseen ja moniin muihin päivittäisiin toimintoihin. Sinä päätät, millaista avustusta tahdot – me räätälöimme palvelun sen mukaisesti.

Jos henkilökohtainen avustajasi on poissa esimerkiksi sairastumisen vuoksi, huolehdimme sijaisen järjestämisestä nopeasti. Meille on tärkeää, että saat tarvitsemasi avun ilman keskeytyksiä.

Jos sinulla on kysyttävää tai haluat keskustella palvelusta, voit ottaa meihin yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse tai verkkosivujemme yhteydenottolomakkeen kautta. Haluamme varmistaa, että olet tyytyväinen palveluun ja että arki sujuu mahdollisimman hyvin.

Voit saada henkilökohtaisen avustajan ottamalla meihin yhteyttä puhelimitse numerosta 050 434 4456 tai täyttämällä yhteydenottolomakkeen verkkosivuillamme. Kartoitamme avun tarpeesi ja toiveesi, jonka jälkeen rekrytoimme toiveidesi mukaisen avustajan tai palkkaamme nykyisen avustajasi. Hoidamme kaikki työnantajavelvoitteet puolestasi.